Suomessa sukupuolten välisen tasa-arvon toteutumisen osalta huomattavin haaste, on tällä hetkellä sukupuoleen kohdistuva syrjintä asevelvollisuuslaissa. Asevelvollisuuslaki ilmentää räikeällä tavalla miten patriarkaalisten mallien ja stereotypioiden vaikutuksia ei olla pystytty lainsäädännöstäkään vielä täysin kitkemään. Toivottavaa olisi, että vuonna 2020 sukupuoleen kohdistuva syrjintä ei enää olisi lakisääteistä. Tällä hetkellä myös voimassa olevan hallituksen tasa-arvo-ohjelman yhtenä epäkohtana on se, miten ohjelma ei tarjoa ratkaisuehdotuksia asevelvollisuusarmeijan epäkohtiin sukupuolten välisen tasa-arvon osalta.
Toinen vähemmän Suomen julkisessa keskustelussa esiin nouseva miesten kohtaama sukupuolisen syrjinnän muoto on vuokramarkkinoilla esiintyvä miesten kohtaama syrjintä. Patriarkaatin vaikutus yhteiskunnan rakenteissa heijastuu asenteisiin, joissa naiset nähdään tunnollisempina ja siistimpinä vuokralaisina kuin miehet. Tämänkaltaiset ajattelumallit periytyvät patriarkaalisista rakenteista, joissa kodinpuoli ja taloustyöt on katsottu kuuluvan naisten vastuulle ja ajatuksesta, että naiset myös pitävät luonnostaan miehiä tunnollisemmin esim. yleissiisteydestä huolta. Nämä patriarkaalisista rakenteista ihmisten asenteisiin heijastuvat oletukset, eivät miltään osin vastaa todellisuutta. Olen koko aikuisikäni asunut vuokralla ja tänä aikana olen lukuisia kertoja törmännyt ilmoituksiin, joissa haetaan esimerkiksi pitkäaikaista naispuolista vuokralaista. Jos tällaiset ilmoitukset muuttaisi muotoon jossa asunto ollaan valmis vuokraamaan vain miehille, tällöin tämänkaltaiseen avoimeen sukupuoleen kohdistuvaan syrjintään puututtaisiin todennäköisesti näkyvämmin.
Esimerkiksi avoimeen sukupuoleen kohdistuvaan syrjintään vuokramarkkinoilla voin ottaa, vaikka oman veljeni kokemuksen hänen etsiessään vuokra-asuntoa. Syrjintä tapahtui tilanteessa, jossa veljelläni oli säännölliset tulot palomiehen työstä ja vapaa-ajallaan hän hankki lisätuloja rakennustyöllä. Hänen luottotietonsa olivat kunnossa ja hän pystyi tarvittaessa todentamaan vuokranmaksukykynsä. Tästä huolimatta hänelle ei vuokrattu asuntoa yksityisiltä vuokramarkkinoilta. Syyksi kerrottiin toistuvasti ja avoimesti, että haluamme tähän asuntoon naisen vuokralaiseksi. Yhdessä tapauksessa veljelläni oli jo suullinen sopimus vuokrasuhteesta vuokranantajan kanssa, mutta vuokranantaja perui sopimuksen juuri ennen kirjallisen sopimuksen allekirjoitusta, kertoen syyksi sen, että hän oli ajatellut alun perin vuokrata naiselle kyseisen asunnon ja päättänyt, että hän jatkaa vuokralaisen etsimistä niin pitkään, että löytää vuokralaiseksi naisen. Koska veljelleni ei vuokrattu asuntoa yksityisiltä vuokramarkkinoilta, hän joutui hakemaan lainaa ja ostamaan itselleen asunnon, paljon aikaisemmin mitä oli alun perin suunnitellut. Veljeni oli etuoikeutetussa asemassa siltä osin, että hänelle myönnettiin laina. Suuri osa vuokra-asuntoa yksityisiltä vuokramarkkinoilta hakevista miehistä, eivät kuitenkaan välttämättä ole, niin etuoikeutetussa asemassa, että heille myönnettäisiin lainaa.
Sain itse ensimmäisen kerran kosketuspintaa sukupuoleen kohdistuvaan syrjintään yksityisillä vuokramarkkinoilla, kun alivuokrasin vuokra-asunnon, siksi aikaa kun lähdin vaihto-opiskelemaan ulkomaille. Miehet jotka tiedustelivat minulta asunnosta kysyivät ensimmäiseksi: Otetaanko tähän vuokralle miestä? Ilmoituksessa ei ainakaan lukenut, että vuokralaisen on pakko olla nainen. Vaikka vuokranantajat omistavat itse asuntonsa ja heillä on oikeus päättää siitä, kenelle he haluavat asunnon vuokrata, tulisi suora syrjintä sukupuolen perusteella vuokramarkkinoilla säätää lainvastaiseksi vuonna 2020.
Tämän viikon torstaina vietettiin kansainvälistä miestenpäivää ja eduskunnan kyselytunnilla kristillisdemokraattien Antero Laukkanen kysyi hallitukselta: Onko miesten asiat unohtuneet hallituksen intersektionaaliseen feminismiin perustuvassa tasa-arvo ajattelussa ja toimissa? Onko teillä tahtoa edistää myös poikien ja miesten etua ja menestystä? Tähän on helppo vastata, että miesten oikeudet eivät todellakaan ole unohtuneet silloin, jos intersektionalismi toteutuu (tällä hetkellä se ei täysin toteudu hallituksen tasa-arvo-ohjelmassa), koska intersektionalismi jo itsessään asettaa vaatimuksen läpileikkaavasta tasa-arvosta ja nimenomaan varmistaa sen, että mm. miehiin kohdistuviin syrjinnän muotoihin puututaan.
Suosikki myyttini feminismistä, eli: Feministit ovat miestenvihaajia, on myytti jonka olisi luullut jo jääneen historiaan. Olen kuitenkin vielä tänäkin vuonna joutunut törmäämään tähän väitteeseen ja kysymyksiin: Miksi on pakko puhua feminismistä? Miksei voida puhua tasa-arvosta? Se mikä erottaa feministit niistä ihmisistä, jotka julistautuvat niin sanotuiksi tasa-arvo ihmisiksi, mutta irtisanoutuvat feminismistä on se, että meille feministeille ihmisoikeudet ovat universaaleja ja jakamattomia. Me emme valitse milloin ajamme tasa-arvoa ja mille ryhmille kuuluu yhdenvertaiset oikeudet. Feminismistä irtisanoutuvat ihmiset, jotka julistavat kannattavansa tasa-arvoa hyvin usein harjoittavat valintaa siitä, mille ryhmille heidän mielestään tasa-arvo kuuluu ja mille ei. Kun tullaan esimerkiksi transsukupuolisten oikeuksiin, tällöin niin sanotut tasa-arvo ihmiset, eivät enää välttämättä tunnustakkaan kaikkien ryhmien yhdenvertaisia ihmisoikeuksia. Tasa-arvo kattaa paljon muutakin, kuin sukupuolten välisen tasa-arvon. Meidän feministien ei tarvitse miettiä, minkä ryhmien kohdalla kannatamme tasa-arvoa ja mille ryhmille mitkäkin oikeudet kuuluvat, vaan ajamme tasa-arvoa kaikille kaikkialla.
Tämänkaltaiseen retoriikkaan tasa-arvo ihmisistä törmäsi usein esimerkiksi Suomen eduskuntavaalien vaalitenteissä keväällä 2015. Tällöin Juha Sipilä ja Timo Soini toivat vaalitenteistä toiseen esiin, etteivät ole feministejä vaan tasa-arvo ihmisiä. Mittani täyttyi jossain vaiheessa kevättä näihin kommentteihin ja kirjoitin tästä samasta aiheesta silloin ensimmäisen kerran. Nyt yli viisi vuotta jälkeenpäin näen tässä kannanotossani monia ongelmallisuuksia, kuten sen miten kuvaan feminismin olevan yhtä kuin sukupuolten välisen tasa-arvo vaatimuksen. Tämä pitää tietysti paikkansa, mutta sukupuolten välinen tasa-arvo vaatimus on vain yksi osa feminismiä, siinä missä on esimerkiksi antirasismi ja seksuaaliseen suuntautumiseen kohdistuvan syrjinnän vastainen taistelu. Kannanotostani tulee esiin, etten vielä vuonna 2015 ole osannut joka tilanteessa korostaa sitä, että feminismi ei ole feminismiä, jos se ei ole intersektionaalista. Näin kirjoitin feminismistä keväällä 2015:
Tämä on käsittämätöntä, miten näistä vaalitenteistä toiseen kuulee pääministeri ehdokkailta tätä samaa: ”En ole feministi, olen tasa-arvo ihminen.” Miten maailman yksinkertaisimmasta asiasta voi vielä nykyään vallita tämän tason epätietoisuus ja tietämättömyys valtion johdon tasolla. Feminismi ja tasa-arvon ajaminen sukupuolten välille on yksi ja sama asia. Feminismi ei ole mitään, mitä jokainen voi määritellä omassa päässään ja muodostaa oman kantansa siitä mitä feminismi on. Feminismin määritelmä ei ole mielipidekysymys. Ihminen joka haluaa tasa-arvon toteutuvan sukupuolten välillä julkisella ja yksityisellä puolella on feministi ja ihminen joka ei halua tasa-arvon toetuvan sukupuolten välillä julkisella ja yksityisellä puolella ei ole feministi. Silloin jos ei ole tietoa, ei kannata antaa mielipidettä tai ottaa kantaa kyseisestä asiasta vaan selvittää miten asiat on.
Tietysti on itsestäänselvyys, että feminismi on lähtenyt liikkeelle naisten aseman ja oikeuksien ajamisesta tilanteessa, jossa naisilla ei ole ollut oikeuksia ja naiset ovat olleet omaisuutta siinä missä talo ja karjakin. Feministit ajavat miesten oikeuksia yhtäläisesti silloin jos tasa-arvo ei toteudu, mistä nyt voi olla esimerkkinä vaikka lasten huoltajuuskiistat, joissa tasa-arvo sukupuolten välillä ei todellakaan toteudu. Siitä huolimatta, että nykyään pohjoismaissa (pääosin feminismin ansiosta) sukupuolten poliittiset oikeudet ovat pitkälti yhtäläiset, tasa-arvo ei toteudu täälläkään käytännössä. Ensimmäisen aallon feminismi saavutti yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden, radikaalifeministit ja toisen aallon feminismi teki yksityisestä julkista, jonka johdosta mm. seksuaalirikoksista ja perhepolitiikasta tuli osa politiikan kenttää. Nämä muutokset sijoittuvat viimeisen sadan vuoden sisään, ei muinaishistoriaan. Silloin jos feminismiä ei lyödä alalokeroihin ja puhutaan pelkästä feminismistä käsitteenä, kyse on tasa-arvon ajamisesta sukupuolten välille. Ei miesten vihaamisesta, ei naisten nostamisesta miesten yläpuolelle millään tasolla, mikä nyt patriarkaattisessa yhteiskunnassa on käytännössä mahdotontakin.
Sukupuolentutkimus pakolliseksi peruskoulusta alkaen, jos tämä käsitys on valtion johdosta alkaen oikeesti tämä!! Tämä on yksi yksinkertaisimmista asioista ymmärtää niin ei voi olla kyse muusta kun tiedon puutteesta.
Olen nostanut tässä esiin vain muutamia esimerkkejä miesten kohtaamista vakavista sukupuolittuneista syrjinnän muodoista Suomessa. Yhteiskunnan patriarkaaliset rakenteet sortavat miehiä, siinä missä naisiakin ja näiden rakenteiden ja niistä kumpuavien asenteiden haastamisesta, purkamisesta ja rikkomisesta hyödymme me kaikki. Siksi intersektionaalinen feminismi.