Fatfobia on fobiaa joka ongelmallisuudessaan ja myrkyllisyydessään on verrattavissa esimerkiksi homofobiaan ja transfobiaan. Avointa fatfobiaa ei kuitenkaan vieläkään tunnusteta vakavan syrjinnän muotona yhteiskunnassa, vaan edelleen painoon kohdistuvan kommentoinnin ajatellaan olevan ok, jos sitä perustellaan esim. terveellisten elämäntapojen tai ylipäätään terveyden kautta. Tämänkaltaiset perustelut pohjautuvat uskomukseen siitä, että pienemmät ja laihemmat vartalot kertovat kantajansa terveellisistä elämäntavoista ja laihempi keho tarkoittaa yhtä kuin terveempi keho. Tämänkaltaiset myytit eivät haasta patriarkaatin rakenteita, jotka ylläpitävät ja toisintavat fatfobiaa.
Kun tullaan ihmisen oikeuteen määrittää, hallita ja juhlia omaa kehoaan puhutaan ihmisoikeuksista. Kulttuurissamme vaikuttaa edelleen voimakkaasti uskomus siitä, että toisen ulkonäön kommentoiminen on ok, jos sitä perustelee terveydellä ja hyvinvoinnilla. Tästä näkyviä esimerkkejä 2010-luvulla olivat esimerkiksi tosi tv –ohjelmat, jotka rakentuivat fitness –kulttuurin ympärille. Itselleni näiden formaattien mainostamat ja tyrkyttämät ”terveelliset elämäntavat” tiellä hyvään elämään, eivät aina näyttäytyneet erityisen terveellisinä, etenkään ruuan osalta.
Jos ihmiset haluavat juhlia fitness –elämää esimerkiksi sosiaalisessa mediassa on itsestäänselvää, että kaikilla tulee olla oikeus toteuttaa itseään ja juhlia omia elämäntapojaan ja valintojaan haluamallaan tavalla. Elämme kulttuurissa jossa naiset, vielä suuremassa määrin kuin miehet saavat vihaa osakseen esimerkiksi jakamalla kuvia, tai videoita missä he kertovat elämäntavoistaan.
Fitness –kulttuurin golden age piti pinnalla kuitenkin myös ajatusta, missä ihmisten ulkonäön halveksiva kommentointi ei katsottu olevan ongelmallista, jos sillä pyrittiin ”auttamaan” ihmisiä kohti terveellisempää elämää. Toisen ihmisen ulkonäön arvostelu ja pahimmissa tapauksissa väheksyvät kommentit, verhottiin auttamisen taakse. Tyyliin: Sanomme vartalostasi ikäviä asioita, mutta tarkoituksemme on hyvä. Tämänkaltainen väheksyvä retoriikka on fatfobian normalisointia.
Myös before ja after kuvien julkaiseminen sosiaalisessa mediassa tuki fatfobiaa, siitä huolimatta kuinka positiivisessa valossa itseään ennen ja jälkeen kuvissa esitteli, niissä juhlittiin laihtumista useammin kuin painon nousua. Pahimmissa tapauksissa niissä kommentoitiin omaa vartaloa negatiivisesti, eikä fatfobiaa nähty ongelmallisena, koska halveksiva marginalisointi kohdistettiin itseä ja omaa kehoa kohtaan.
Oikeus julkaista itsestään kuvia kohtaamatta vihaa on ihmisoikeus. Silloin jos ei loukkaa muiden ihmisten ihmisoikeuksia, (eikä mielellään myöskään eläinten oikeuksia) ihmisillä tulee olla oikeus representoida itseään sosiaalisessa mediassa parhaaksi katsomallaan tavalla. Fatfobian normalisoinnin myrkyllisyys kulttuurisella tasolla pitää kuitenkin pystyä tunnistamaan. Samoin kuin fatfobian normalisoinnin yhteys mielenterveyssairauksiin ja syömishäiriöihin.
Patriarkaaliset kauneusihanteet tulee pystyä haastamaan niin, etteivät ne määritä tai kavenna ihmisten tilaa representoida itseään. On sitten kyse ihmisten painosta tai ulkonäöstä ylipäätään. Jo sosiaaliset käytöskoodit ja toisten ihmisten huomioon ottaminen edellyttää, ettei ihmisten ulkonäköä tule kommentoida, jos mielipidettä siitä ei ole kysytty. Toisen ihmisen julistaminen laihaksi ei saa olla sen enempää ok, kuin läskiksikään julistaminen.
Olen saanut omat kulttuurilliset käsitysmallini ”ihanteellisesta” ulkonäöstä 1990-luvulla, jolloin fatfobia on ollut normalisoitua, samalla tavalla kuin trasfobia ja homofobia. 1990-luvulla median ylläpitämät patriarkaatin misogyyniset ja fatfobiset rakenteet vaikuttivat erityisesti meidän tyttöjen kokemukseen ja ajatteluun omasta minäkuvastamme.
Tämän johdosta fatfobinen retoriikka ja fatfobian toisintaminen on ollut iso osa omaa elämääni pitkään. Olen kommentoinut ihmisten ulkonäköä fatfobisesti ja muillakin tavoilla ongelmallisesti, sekä toisintanut fatfobisia ajattelumalleja. Fatfobian myrkyllisyydestä ja vaikutuksista ihmisten minäkuvaan on alettu laajemmin keskustelemaan mediassa vasta viimeisen viiden vuoden aikana.
Alla oleva Instagram julkaisu vuodelta 2019 oli yksi äänekkäimmistä herätyksistäni fatfobian ongelmallisuuteen. Se tuo esiin tärkeän viestin siitä, että kaikilla on oikeus julkaista itsestään haluamiaan kuvia, mutta on hyvä huomioida, että kuvat luovat mielikuvia ja representaatiolla on merkitystä. On mielekkäämpää uusintaa positiivista minäkuvaa kuin normalisoida keholle ja mielelle haitallista fatfobiaa.
