Käytän harvoin, tai en koskaan sanaa identiteettipolitiikka, koska nationalistiset ja äärioikeistolaiset tahot sekä esimerkiksi anti-gender –liike ovat jo pitkään onnistuneet marginalisoimaan ihmisoikeusaktivisteja vähättelemällä heidän työtään identiteettipolitiikka käsitteen kautta.
Kaikilla ihmisillä ei välttämättä ole selvää käsitystä siitä mitä identiteettipolitiikalla kussakin yhteydessä tarkoitetaan, joka antaa oikeistotrolleille ja populisteille mahdollisuuden marginalisoida ihmisoikeustoimijoita ryhmiksi, joihin ei kannata kiinnittää mitään huomiota ja jotka ajavat vain omaa etuaan. Asia on tietysti täysin päinvastoin, mutta se ei kuitenkaan tarkoita, etteivätkö äärioikeistolaiset tahot onnistuisi disinformaation levittämisessä ja ihmisoikeustoimijoiden vahingoittamisessa.
Onko identiteettipolitiikka sanan käyttämisen vältteleminen kannattavaa, vai pikemminkin haitallista, on kysymys josta voidaan keskustella. Pidän kuitenkin tärkeänä, että ihmisillä on käsitys siitä mitä ihmisoikeustoimijat tekevät kaikkien eteen. Ja vaikka jotkut aktivistit vahvistaisivat yhteisönsä yhteisöllisyyttä työnsä kautta, samalla kun he taistelevat ihmisoikeuksien puolesta, en näe tätä millään tavalla huonona asiana. Identiteettipolitiikka nähdään usein hajottava ja haitallisena, vaikka on olemassa paljon yhdistävää identiteettipolitiikkaa.
Viime vuoden lopulla löysin youtube:sta arvokkaan tallenteen keskustelutilaisuudesta vuodelta 2017, jossa uraauurtavat feministit ja intellektuellit Angela Davis ja Judith Butler keskustelevat epätasa-arvosta. Davis nostaa keskustelussa esiin sen, miten Yhdysvaltojen demokraattinen puolue päätyi vuoden 2016 vaalien jälkeisen itsetarkastelun tuloksena oletukseen, että demokraattien vaalitappion perimmäisenä syynä oli identiteettipolitiikka. Tämän vuoksi demokraatit analysoivat, että heidän täytyy keskittyä keskustelemaan työväenluokasta. Davis nostaa esiin, että on itsestäänselvää, että täytyy puhua työväenluokasta, mutta tämä on ollut tarpeellista aina ja vahingollinen olettamus on edelleen se, että Yhdysvaltojen työväenluokka koostuisi pääosin valkoisista ja erityisesti valkoisista miehistä.
Davisin mukaan sanaa identiteettipolitiikka käytetään usein tarkoituksella väärin ja harhaanjohtavasti. Hän tuo esiin, miten Yhdysvaltojen demokratian kehittymiseen ja ylläpitämiseen ovat merkittävimmin vaikuttaneet mustat, alkuperäiskansat, latinot, naiset, LGBTQIA+ -liike ja vammaisten -liike. Davisin mukaan näiden yhteisöjen työtä pyritään kuitenkin jatkuvasti marginalisoimaan kutsumalla heitä ryhmiksi, jotka edustavat vain identiteettipolitiikkaa. Nämä ihmisoikeustoimijoiden vähättely pyrkimykset on tärkeää tiedostaa. Kysymys on ihmisoikeuksista ja demokratiasta.