Perusturvan varassa eläviin perustoimeentulotuen saajiin kohdistuu ennakkoluuloja, jotka kumpuavat kapitalistisen yhteiskunnan ylläpitämistä myyteistä ja vaikuttavat ihmisten asenteisiin. Viranomaisten suhtautuminen perustoimeentulotuen saajiin lähtee oletuksesta, että tukea hakeva ihminen ei ole todellisuudessa sellaisessa taloudellisessa tilanteessa, että hän olisi oikeutettu perustoimeentulotukeen. Vaan pyrkii huijaamaan olevansa, ja käyttää vilpillisiä keinoja saadakseen perustoimeentulotukea. Samanlaista kontrollia ja asennelatausta ei kohdistu ylemmissä luokka-asteissa toimiviin avustusten saajiin, vaikka heille myönnettävät avustukset ovat usein paljon suurempia. Vaan tällöin byrokratian määrä vähenee merkittävästi, eikä oletus ole enää, että avustuksen hakija olisi lähtökohtaisesti ihminen, joka yrittää huijata olevansa rahan tarpeessa. Vaan lähtökohta on, että hänen uskotaan ensisijaisesti puhuvan totta.
Perustoimeentulotuen saajien kohdalla byrokratia on valtavaa ja toimeentulotukihakemukseen saatetaan edellyttää 120 erillistä liitettä. Kapitalistisen yhteiskunnan myytit kuitenkin ylläpitävät ennakkoluuloja asennetasolla, joissa toimeentulotuen saajat nähdään laiskoina ihmisinä, joita ei kiinnosta työnteko. Toimeentulotuen saajat nähdään ihmisinä, jotka hakevat vain yhteiskunnalta perustoimeentulotukea ilman suurempaa vaivaa, raha virtaa ja he elävät rennosti muiden kustannuksella. Todellisuudessa toimeentulotuen saajien perusosaa leikataan ensin kahdellakymmenellä prosentilla, sitten kolmellakymmenellä ja edelleen neljälläkymmenellä prosentilla, jos he kieltäytyvät vastaanottamasta työtä. Opiskellessani sosiaalipolitiikkaa 2000-luvun puolessavälissä muistan opiskelijoiden kertomista esimerkeistä, missä heidän toimeentulotukensa perusosaa oli leikattu myös, jos he olivat työttöminä työnhakijoina kieltäytyneet vastaanottamasta, työharjoittelun kautta järjestettävää palkatonta työtä. Tällä hetkellä tutkimukset osoittavat, että toimeentulotuen varassa eläviin ihmisiin kohdistuva vallankäyttö ja kontrolli lisääntyy jatkuvasti.
Siitä, että alemmilla luokka-asteilla vilpillinen toiminta ja huijaaminen olisi yleisempää kuin ylemmillä luokka-asteilla, ei ole mitään näyttöä tai tutkimusta. Tutkimukset osoittavat sen sijaan, että perustoimeentulotuen saajiin kohdistuvat asenteet, stigma, kontrolli ja oletus siitä, että toimeentulotuen saajat ovat hyväksikäyttäjiä, eivätkä puhu totta omasta tilanteestaan, vaikuttaa väistämättä perusturvalla elävien käytökseen ja heikentää heidän mahdollisuuksiaan nousta heikosta taloudellisesta tilanteesta.
Köyhyys vetää puoleensa myös muita ongelmia. Tutkimukset osoittavat, että päihteiden väärinkäyttö, mielenterveyssairaudet, ylivelkaantuminen ja esimerkiksi syrjäytyminen kasaantuvat todennäköisemmin toimeentulotuen saajille, kuin ihmisille ylemmissä luokka-asteissa. Ongelmien kasaantuminen tietysti heikentää perustoimeentulotuen saajien taloudellista tilannetta entisestään, joka helposti johtaa kierteeseen, joka vaikeuttaa mahdollisuuksia nousta toimeentulotuelta palkansaajien joukkoon.
Suomessa käytetään vähemmän rahaa sosiaali- ja terveyspalveluihin kuin muissa Pohjoismaissa. Suomi saa vuosittain myös moitteita ihmisoikeussopimuksia valvovilta elimiltä, suomalaisen perusturvan heikosta tasosta. Amnesty International on nostanut vuodesta toiseen vuosiraportissaan translain ihmisoikeusloukkausten, naisiin kohdistuvan väkivallan, saamelaisten oikeuksien loukkausten, aseistakieltäytyjien aseman ja turvapaikanhakijoiden oikeusturvan toteutumattomuuden lisäksi, suomalaisen perusturvan heikon tason yhdeksi merkittävimmistä ihmisoikeusloukkauksista Suomessa. Perusturvan varassa elävät ihmiset joutuvat usein hakemaan perustoimeentulotukea, koska heidän saamansa etuudet eivät kata perustarpeita. Tällöin perusturvalla elävä ihminen joutuu kuukausittain läpikäymään valtavan byrokratian ja taistelun muutaman sadan euron vuoksi, eikä tästä huolimatta välttämättä pysty maksamaan kaikkia laskujaan. Myytti siitä, että perustoimeentulotuella elävät ihmiset tulevat hyvin toimeen ja tuki riittää kaikkeen välttämättömään ja tarpeelliseen, elää kuitenkin vahvana ihmisten asenteissa.
Jos fyysinen ja psyykkinen terveys on kunnossa, työikäisillä ihmisillä on sisäänrakennettu tarve tehdä töitä ja toimia aktiivisesti yhteiskunnassa. Toimeentulotuen saajien joukkoon kuuluu paljon työkyvyttömiä ihmisiä, joiden aika ja energia menee jokapäiväiseen selviytymiseen ja ponnisteluihin siitä, mistä saa seuraavan kuun toimeentulon. Tämä fakta kuitenkin kielletään, ettei ennakkoluuloja ja asenteita toimeentulotuensaajia kohtaan jouduttaisi muuttamaan.
Suomalainen hyvinvointivaltioprojekti on onnistunut siinä, että suuri osa suomalaisista pitää monia sosiaaliturvaetuuksia, kuten opintotukea, vanhempainpäivärahaa ja lapsilisiä itsestään selvinä etuuksina, jotka kuuluvat kaikille niitä tarvitseville. Asennetasolla perustoimeentulotuen saajiin kohdistuu kuitenkin vahvoja ennakkoluuloja, jonka johdosta eri sosiaaliturvaetuuksia ja sosiaaliturvatukia erotellaan toisistaan asenne tasolla, itsestään selviin ja laajalti hyväksyttyihin etuuksiin ja tukiin, ja taas etuuksiin ja tukiin, joiden saajat nähdään hyväksikäyttäjinä ja pummeina. Ajattelua tämän takana on vaikea ymmärtää, koska suuri osa suomalaisista on tietoisia siitä, että kaikki etuudet ja tuet ovat sosiaaliturvaa.
Kun vasemmistoliitto esitteli Suomiareenassa 2022 toimenpidealoitteen miljonääriverosta, jolla varoitettaisiin yli miljoonan eron omaisuuksia 0,5 veroasteella, asuntoja ja kesämökkejä lukuun ottamatta, alkoi Suomessa keskustelu miljonäärien tunteista, pärjäämisestä ja asemasta. Keskustelu nosti esiin ristiriidan siinä, miten solidaarisesti Suomessa ollaan huolissaan miljonäärien tunteista, verrattuna siihen miten toimeentulotuen saajat nähdään ja miten heitä syyllistetään.
Tällaiset asenteet nousevat kapitalistisen yhteiskunnan ylläpitämistä myyteistä, joissa toimeentulotuen saajat nähdään syyllisinä omaan köyhyyteensä ja miljonäärit ahkeriksi ihmisiksi, joiden on Suomessa lähes mahdotonta rikastua riittävästi verotuksen progressiivisuuden vuoksi. Tämä myytti ei pidä paikkaansa. Suomalainen hyvinvointivaltioprojekti ja verotuksen progressiivisuus ovat historiallisesti taanneet suomalaisille tasa-arvoisemmat mahdollisuudet oppia, yrittää ja vaikka rikastua omalla työllään. Tätä ilmentää esimerkiksi Supercellin toimitusjohtajan Ilkka Paanasen kommentti A-studiossa 4.11.2019. Sen jälkeen, kun hänen oltiin Helsingin Sanomissa uutisoitu maksaneen vuosina 2004-2018 veroja 157 miljoonaa euroa, 412 miljoonan euron ansiotuloista. Paananen toi esiin, että hänestä tuntui hyvältä pystyä kantamaan oma korsi kekoon veronmaksajana, koska hän oli saanut kasvaa turvallisessa maassa, saanut ilmaisen koulutuksen ja mahdollisuuden toteuttaa vapaasti omia unelmiaan.
Veropoliittiset ratkaisut ovat olleet merkittävä tekijä globaalin eriarvoisuuden voimakkaassa kasvussa, erityisesti 2000-luvulta lähtien. Jos tarkastellaan varallisuuden jakautumista Yhdysvalloissa, epätasa-arvo johtuu enimmäkseen superrikkaista ja sillä on merkittävän haitallinen vaikutus demokratiaan.
Martin Luther King Jr. nosti usein puheissaan esiin, että Yhdysvalloissa ongelma on se, että yhteiskunta on rakennettu tavalla, jossa vallalla olevat rakenteet ylläpitävät sosialismia rikkaille ja kovaa kapitalismia köyhille. 1950- ja 1960-luku olivat kuitenkin nykyhetkeen verrattuna Yhdysvalloissa vielä tasa-arvoista kasvun aikakautta. Väestön alimman viidesosan varallisuus kasvoi suunnilleen yhtä paljon, kuin varakkaimman viidesosan varallisuus. Varakkaimman väestönosan verotus oli paljon korkeampaa kuin tällä hetkellä. Yritysverot ja osinkojen verot olivat korkeammat. Varallisuutta verotettiin yleisesti huomattavasti enemmän kuin tällä hetkellä. Tämän vuoksi erityisesti 1960-luku oli merkittävää demokratisoitumisen ja tasa-arvon edistymisen aikaa.
1950- ja 1960-lukujen suuri taloudellisen kasvun kausi oli osin seurausta ilmaisesta julkisesta koulutuksesta. 1944 The Servicemen’s Readjustment Act mahdollisti veteraaneille ilmaisen yliopistokoulutuksen. Tuolloin Yhdysvallat oli edelläkävijä laajan julkisen koulutuksen kehittämisessä kaikilla koulutusasteilla. Tällä hetkellä yli puolessa osavaltioista, suurin osa korkeakoulujen rahoituksesta tulee lukukausimaksuista, eikä valtiolta. Tämä muutos on ollut radikaali. 1950-luvulla valtion varat olivat huomattavasti mitättömämmät kuin nykyään, mutta se pystyi vaivattomasti hoitamaan ilmaisen korkeakoulutuksen. Tällä hetkellä Yhdysvaltojen huomattavasti varakkaampi yhteiskunta väittää, ettei sillä ole resursseja korkeakoulujärjestelmän ylläpitoon. Veropohja jolla ylläpidetään hyvinvointipalveluja, pyritään aktiivisesti rapauttamaan, koska siitä ei ole mitään hyötyä varakkaimmalle luokka-asteelle. Tämä on nähtävissä mm. hyökkäyksinä, joilla pyritään rapauttamaan julkinen koulutusjärjestelmä ja päiväkodit.
1960-luvun jälkeen Yhdysvaltojen verotusjärjestelmä on suunniteltu uudelleen niin, että varakkaimman ylimmän prosentin verotusta on kevennetty huomattavasti ja vastaavasti muun väestön verotaakka on kasvanut huomattavasti. Tällä hetkellä siirtymä tähtää siihen, että vain palkkoja ja kulutusta verotettaisiin ja osinkoja ei lainkaan, tai hyvin vähän. Tätä veropolitiikkaa perustellaan sillä, että se lisää investointeja ja työpaikkoja, mutta mitään todisteita tai näyttöä tälle väitteelle ei ole. Sen sijaan tiedämme, että pienituloisen työväenluokan ja sosiaaliturvan varassa elävien ihmisten tulojen nouseminen lisää investointeja, koska tällöin raha menee kulutukseen ja johtaa sitä kautta myös työpaikkojen lisääntymiseen.
Myös Suomessa verotuksen progressiivisuus on heikentynyt. Erityisesti siitä lähtien, kun varallisuusvero poistettiin vuonna 2006. Vanhasen ensimmäinen hallitus arvio varallisuusveron poiston vaikutukset valtion verotappion määrän osalta alimitoitetusti. Progressiivinen verotus, joka on hyvinvointivaltion perusta, ei ole ongelma ihmisten köyhtymisen takana. Päinvastoin, se on taannut suomalaisille tasa-arvoisemmat mahdollisuudet taustasta riippumatta.
Suomalaiseen hyvinvointivaltioon kohdistuva kritiikki ei ole vain tarpeellista, se on kehityksen kannalta välttämätöntä. Hyvinvointivaltioprojekti ei ole valmis ja suomalaisessa järjestelmässä on paljon heikkouksia. Suomalaisten kritisoidessa hyvinvointivaltiota, tai kyseenalaistaessa sen koko olemassaolon, kritiikki kohdistuu kuitenkin usein jo saavutettujen etuuksien leikkauksiin. Tämän kritiikin kanssa on voimakkaasti ristiriidassa se, jos äänestetään oikeistoa.
Tuloverojen kevennys jota kokoomus tällä hetkellä esittää on kädenojennus nimenomaan suurituloisille. Kokoomuksen esittämissä rahoitusmalleissa menoja vähennetään leikkaamalla sosiaaliturvasta, pienistä eläkkeistä ja julkisista hyvinvointipalveluista. Hyvinvointivaltion heikkoudet ja ongelmat eivät ratkea äänestämällä puolueita, jotka pyrkivät rapauttamaan koko hyvinvointivaltiojärjestelmän pohjan ja suojelemaan suurituloisia suomalaisia.
Maailmanlaajuisen ruokakriisin ja kulutustavaroiden hinnannousun seurauksena, suomalaisten perusturvan varassa elävien ihmisten lisäksi, myös suomalaisten palkansaajien asema heikkenee tällä hetkellä merkittävästi. On selvää, että pieni- ja keskituloisten palkansaajien asema on tällä hetkellä vaikea. Jos palkkatuloista jää verojen ja asumiskustannusten jälkeen rahaa yhtä paljon, kuin perusturvalla elävillä, on selvää, että tämä on merkittävä epäkohta. Suomessa palkansaajien asema ei kuitenkaan ole sama, kun perustoimeentulotuella elävien. On surullista, että Suomessa luokka-analyysi on edelleen niin heikolla tasolla, että keskituloisten palkansaajien asemaa verrataan toimeentulotuen saajiin ja väitetään sen olevan yhtä vaikea.
Keskituloisten palkansaajien vaikean taloudellisen ahdingon taustalla ei ole progressiivinen verotus, jolla rahoitetaan hyvinvointipalveluja. Vaan kapitalistisen ja patriarkaalisen yhteiskunnan rakenteet, jotka pitävät asumisen hinnan korkealla ja toimeenpanevan tason palkat alhaalla. Erityisesti tultaessa asumisen kustannuksiin pääkaupunkiseudulla, ja toimeenpanevan tason palkkatasoon naisvaltaisilla aloilla. Ratkaisu tähän ei ole se, että ihmiset muuttavat kaupungeista syrjäseuduille ja lapsiperheet yksiöihin säästääkseen rahaa. Ratkaisu on vasemmistolainen politiikka, joka ajaa aktiivisesti kohtuuhintaista asumista ja tukee julkisen sektorin palkkaohjelmaa.
Kokoomuksen vaihtoehto kasvattaisi eduskunnan tietopalvelun mukaan tuloeroja ja syventäisi köyhyyttä, sysäämällä 32 000 suomalaista köyhyysrajan alapuolelle. Heistä 8 000 olisi lapsia.
Li Andersson
Oikeisto tuppaa ajattelemaan, että raha passivoi köyhiä ja aktivoi rikkaita.
Minja Koskela
Suurin osa ihmisistä joille kerron, että veronalaisista sosiaalietuuksista enemmän menee rikkaimmalle, kuin köyhimmälle desiilille, eivät usko sitä.
Anna Kontula
Lähteet: Requiem for the American Dream, SuomiAreena: Vasemmistoliiton puoluepäivä: Miljonäärivero