Yhdysvaltojen edustajahuoneen jäsen Alexandria Ocasio-Cortez kysyi Instagramissa seuraajiltaan, miksi New Yorkin neljännessätoista piirikunnassa jotkut olivat äänestäneet häntä kongressiin ja Donald Trumpia presidentiksi. Vastaukset eivät olleet yllättäviä, vaikka ne olivat ongelmallisia. Joku kuvasi, että näki Trumpin ja AOC:n molempien tulevan poliittisen eliitin ulkopuolelta. Joku koki, että sekä Trump ja AOC välittävät työväenluokasta. Ja joku kertoi, ettei kokenut, että hänellä olisi ollut vaihtoehtoja Joe Bidenin hallinnon jälkeen.
Demokraattien kampanjastrategia keskitti paljon resursseja valkoisten keski-ikäisten naisten tavoittamiseen ruostevyöhykkeellä. Eli ihmisiin, joista selkeä enemmistö on osoittanut kerta toisensa jälkeen äänestävänsä presidentinvaaleissa johdonmukaisesti Trumpia. Kampanjallaan demokraatit tavoittivat kyllä valkoiset koulutetut naiset urbaanialuilla, mutta he olisivat äänestäneet Kamala Harrisiä joka tapauksessa.
Kuten tiedämme, afroamerikkalaiset ovat äänestäneet johdonmukaisesti demokraatteja. Kiinnostavaa kuitenkin on, kuinka moni vähävarainen musta on jättänyt äänestämättä presidenttiä, demokraattien keskittyessä tavoittelemaan jo valmiiksi uskollista äänestäjäkuntaansa, eli urbaaneilla alueilla vaikuttavaa koulutettua keskiluokkaa. Ylen Yhdysvaltojen kirjeenvaihtaja Iida Tikka kertoi vaali-yön Instagram livessään, että demokraattien kampanjoijat suuttuvat, jos heiltä kysyy, miten demokraatit tavoittelevat pienituloisten ääniä. Hänelle oltiin vastattu vain, että naisten oikeuksien aktivistit rekisteröivät vähävaraisia äänestämään.
Usein juuri ne naiset, jotka Yhdysvalloissa eniten hyötyisivät naisten ihmisoikeuksien edistymisestä kamppailevat arjessa päivittäin toimeentulosta, eivätkä pysty tuloillaan elättämään lapsiaan, eivätkä itseään. Tällöin on inhimillistä, että päivittäinen selviytyminen nousee ensisijaiseksi kysymykseksi ja ihmisoikeuskysymyksiin, kuten naisten keholliseen itsemääräämisoikeuden puolustamiseen keskittyminen tuntuu taisteluilta, johon etuoikeutetuimilla ihmisillä on mahdollisuus osallistua aktiivisemmin. Tällöin myöskään äänestyspäätöstä ei välttämättä tehdä ensisijaisesti aborttioikeuden perusteella, vaan todennäköisemmin elinkustannusten hintojen perusteella. Vähävaraiselle työväenluokalle ei ollut valtapuolueista tarjolla presidentiksi vaihtoehtoa, joka olisi vastannut heidän taloudelliseen ahdinkoonsa.
Demokraatit eivät ole Bidenin kaudella pystyneet liittovaltion tasolla nostamaan minimipalkkaa 15 dollariin tunnissa. Siihen vaadittaisiin tukea myös osalta republikaaneja, eivätkä edes kaikki demokraatit ole minimipalkan korottamisen kannalla, siitäkään huolimatta, että 60 prosenttia amerikkalaisista ei tule tuloillaan toimeen.
Jo ennen vaaleja tiedettiin, että valtaosan amerikkalaisten äänestyskäyttäytymiseen tulee vaikuttamaan ensisijaisesti talous. Tämän osoittavat myös gallupit. Valtaeliitin demokraattien ulostuliolla taloudesta kuitenkin vain varmistettiin työväenluokan äänestäjien karkottaminen. Harrisin kampanjan talouspoliittista retoriikkaa ohjasivat Wall Streetin ja Silicon Valleyn lahjoittajien neuvot ja sen tarkoituksena oli nimenomaan voittaa suurten yritysomistajien tuki.
Presidentinvaalikampanjassaan demokraattien valtaeliitti ohitti myös vasemmistolaiset palestiinalais-amerikkalaiset, jotka ovat vuodesta toiseen kampanjoineet ja organisoineet demokraattien puolesta ja ruohonjuuressa pyrkineet varmistamaan työväenluokan äänet omassa yhteisössään demokraateille. Kiitoksena tästä, jo ennen vaaleja demokraattien valtaeliitti syyllisti Israelin aseistamista näkyvästi vastustavia nuoria siitä, että heidän vastarintansa johtaisi Trumpin valintaan. Vaalitappionsa osalta demokraattien valtaeliitin kannattaisi yrittää reflektoida omaa kampanjaansa. Vaikka kaikki kolmansien puolueiden ehdokkaita, kuten Jill Steiniä ja Cornel Westiä, vaa’ankieliosavaltioissa äänestäneet olisivat äänestäneet demokraattien ehdokasta, Harris olisi silti hävinnyt vaalit Trumpille.
Koska vaihtoehdot työväenluokalle olivat niin heikot, monet Bidenia viime presidentinvaaleissa äänestäneet jättivät nyt äänestämättä. Republikaanien äärioikeisto onnistui disinformaatioon pohjaavassa populismissaan profiloitumaan olevansa työväenluokan asialla, vaikka tiedämme, että republikaanien politiikka tulee vahingoittamaan työväenluokkaa Yhdysvalloissa ratkaisevasti.
Täytyy myös pystyä tunnistamaan, että Trump kampanjoi pääasiallisesti häikäilemättömän trasfobisella ja rasistisella indentiteettipolitiikalla. Rasismi ja trasfobia eivät ole luokkasidonnaisia ilmiöitä, mutta valkoisten rasististen ja trasfobisen asenteiden syvyyttä ei kannata aliarvioida tai vähätellä. Trumpin ihmisoikeusvastaisella retoriikalla, jossa hän syytti unelmoijia työväenluokan ongelmista ja kuvasi maahanmuuttajat valkoisen työväenluokan vihollisina ja syntipukkeina heidän ahdinkoonsa, toimi tavalla, joka aktivoi monia ruraalialueiden rasistisia valkoisia äänestäjiä. Demokraatit eivät kampanjoineet identiteettipolitiikalla, mutta Trump onnistui kuitenkin luomaan sellaisen mielikuvan. Hän käytti äärioikeiston retorisia lyömäaseita mitätöimään linjauksia, jotka tunnustavat vähemmistöjen ihmisoikeudet. Valkoisiin rasisteihin vähemmistöjen ja naisten ihmisoikeuksia halveksiva retoriikka upposi, kuten äärioikeisto oli tarkoittanut.
(Tässä yhteydessä haluan tuoda esiin, että tunnistan sen, että valtaeliitin demokraattien kunnianhimo ihmisoikeuskysymyksissä on valikoiva, eikä kosketa esimerkiksi palestiinalaisia. Vaan päinvastoin aktiivisesti edistää Israelin, Yhdysvaltojen ja Euroopan harjoittamaa terrorismia ja palestiinalaisten joukkotuhoamista kiduttamalla, näännyttämällä ja pommittamalla palestiinalaisia Gazassa ja Länsirannalla.)
Trumpin kampanja onnistui kosiskelemaan identiteettipolitiikallaan myös valtaosan nuorten miesten äänistä. Trumpin nuorimman pojan, 18-vuotiaan Barron Trumpin kerrotaan yhdistäneen isänsä kampanjan taakse monien valkoisten nuorten miesten ihailemia ja seuraamia äärioikeistolaisia vaikuttajia. Kuten äärioikeistolaisen talousrikollisen Martin Shkrelin. Äärioikeistolaisen tubettajan Adin Rossin. Äärioikeistolaisen kommentaattorin ja juontajan Joe Roganin. Maailman rikkaimman ihmisen, äärioikeistolaisen Elon Muskin. Sekä äärioikeistolaisen seksuaalirikollisen Andrew Taten, joka summasi vaaleista Muskin X palvelussa: ”It’s men vs gays n chicks.”
Republikaanit tulevat tammikuusta lähtien omaamaan värisuoran, kun he saavat presidentti-instituution lisäksi haltuunsa senaatin ja kongressin enemmistön. He pystyvät jälleen rauhassa siirtämään Yhdysvaltojen valtiojärjestelmää oikealle, sillä välin, kun Trump tulee sanomaan joka päivä jotain niin käsittämättömän absurdia, että kaikki mediahuomio keskittyy siihen.
Bill Clintonin hallinnon entinen työministeri, professori Robert Reich on odotetusti selkeiten pukenut sanoiksi, miten demokraattien tulisi lähteä tavoittelemaan takaisin työväenluokan ja alemman keskiluokan luottamusta ylimielisen kampanjoinnin sijasta. Jos demokraatit haluavat selvitä, puolueen pitää asettua vastustamaan vallitsevaa järjestelmää, sen ylläpitämisen sijasta. Demokraattien tulisi pystyä antamaan ääni työväenluokan turhautumiselle ja vihalle. Heidän tulisi ymmärrettävästi selittää miten ennätyksellinen eriarvoisuus on korruptoinut vallitsevan järjestelmän. Sekä taata, että demokraatit käytännössä myös tulisivat rajoittamaan suuryritysten ja superrikkaiden poliittista vaikutusvaltaa.