Look Away: Millaisena menneiden vuosikymmenten ns. ”bändäri” kulttuuri näyttäytyy #MeToo aikakaudella?

Dokumentti nostaa esiin miten rockkareiden raha ja valta-asetelma turvasi heidän koskemattomuutensa silloin, kun he syyllistyivät rikoksiin. Levy-yhtiöt näkivät legendaaristen bändien keulahahmot korvaamattomina rahavirran takaajina, siinä missä nuoret tytöt nähtiin korvattavissa olevina bändäreinä. Rosen naisiin kohdistama brutaali väkivalta oli jo 1990-luvulla hyvin dokumentoitu ja yleisesti tiedossa. Siitä myös uutisoitiin paljon. Se nähtiin kuitenkin osana rock ’n’ roll kulttuuria, jota hallitsi misogynia. Tämä näkyi myös biisien lyriikoissa. Rosen naisiin kohdistaman väkivallan vuoksi Kurt Cobain ei suostunut lähtemään kiertueelle Guns ’N’ Rosesin kanssa 1990-luvun alussa, Axl Rosen pyynnöstä huolimatta. Tämä tulehdutti Nirvanan ja Gunnareiden välit, jolloin Cobainin ja Rosen julkisesta riitelystä saatiin paljon otsikoita.

Look Away –dokumentissa käsitellyille väkivaltatapauksille yhteistä on se, että tekijä on valkoinen, vaikutusvaltainen, rikas, arvostettu ja rakastettu mies, jota suojelee koneisto ihmisiä, joka peittelee jälkiä ja siivoaa todistusaineistoa, jottei muusikko joutuisi vastuuseen harjoittamastaan hyväksikäytöstä tai väkivallasta. Kaksinaismoralismi siinä, miten puhumme rokkarien harjoittamasta dokumentoidusta hyväksikäytöstä väitettyinä tapahtumina, kun fiilistelemme Gunnareiden keikalla, ja miten vastaavasti halveksimme ja karttelemme naapurin Peraa (random), jota on syytetty samoista asioista, on valtava.

Aikaisempina vuosikymmeninä vaikutusvaltaiset rockmuusikot saattoivat hyvin rauhassa syyllistyä hyväksikäyttöön. Heidän valta-asemansa mahdollisti sen, eikä se ollut harvinaista, vaan yleistä. Patriarkaalisten rakenteiden johdosta hyväksikäyttö nähtiin aseman tuomana etuoikeutena. Eivätkä asenteet puhuneet sen esille nostamisen puolesta. Vaan siitä puhuminen ja todisteet tukahdutettiin, eikä rikoksia haluttu käsitellä. Naisiin ja tyttöihin kohdistuva väkivalta ja hyväksikäyttö oli ennemmin sääntö kuin poikkeus.

Legendaarisia muusikkoja ei edelleenkään haluta pudottaa asemastaan ja tätä perustellaan heidän merkityksellään taiteilijoina. Monet legendaariset muusikot ovat käyttäneet valta-asemaansa väärin pahimmalla mahdollisella tavalla, mutta edelleen katsotaan muualle. Vaikka ns. ”bändari” –kulttuuria ei enää romantisoitaisi samalla tavalla kuin menneinä vuosikymmeninä, sen kriittinen tarkastelu ja reflektointi siitä, miten sitä on hehkutettu, on edelleen marginaalista.

Stieg Larsson 1954-2004: Always siding with the underdog

Kun Ruotsin uusnatsit jakautuivat kahteen eri suuntaukseen, toinen suuntaus, joka edusti äärioikeistolaista populistista retoriikkaa, perusti ruotsindemokraatit 1980-luvun lopulla. Tällä hetkellä ruotsindemokraatit on Ruotsin parlamentaarisista puolueista toiseksi suurin puolue, joka hyväksikäyttää alueita, joissa Ruotsi ei ole onnistunut maahanmuuttajien kotouttamisessa, keppihevosenaan rasismille. Ruotsindemokraatit sen enempää, kuin perussuomalaisetkaan, eivät halua, että maahanmuuttajat kotoutuvat Ruotsissa alueilla, joissa esiintyy sosiaalisia ongelmia. Vaan haluavat nimenomaan ylläpitää ongelmia ja käyttää niitä hyväkseen populistisen ja rasistisen agendansa edistämisessä. Mitä enemmän alueilla esiintyy esim. jengiytymistä, sitä iloisempia ruotsindemokraatit ovat. Eivätkä missään tapauksessa halua laittaa resursseja maahanmuuttajien kotoutumiseen ja ongelmien ratkaisemiseen.

Trasihmisten muistopäivä 20.11.

Dokumentilla haastateltavien asenteet nostavat esiin sen, miten transsukupuolisia kohdeltiin 1990-luvulla. Esimerkiksi Brandon Teenan tyttöystävän Lana Tisdelin äiti, Linda Guitierres kuvaa dokumentilla, että vaati Brandon Teenaa todistamaan hänelle sukupuolensa, vaatimalla Teenaa paljastamaan sukupuolielimensä. Hän myös myöntää asettuneensa Brandon Teenan raiskanneiden Lotterin ja Nissenin taakse, kehottaessaan heitä peittelemään jälkensä raiskauksesta. Edelleen vuosia Teenan murhan jälkeen Guitierres puolustaa trasfobisia näkemyksiään dokumentilla, yrittäen leimata Brandon Teenan aidsia sairastavaksi ihmiseksi. Tämä ilmentää myös sitä, miten yleisesti 1990-luvulla aidsia sairautena, käytettiin keppihevosena transfobialle ja homofobialle. Käytännössä kyse oli aids potilaisiin, transsukupuolisiin ja homoseksuaaleihin kohdistetusta syrjinnästä ja vihasta.