Sisältövaroitus: transfobia, joukkoraiskaus, murha, transsukupuolisiin kohdistuvat raa’at viharikokset
Yksi tunnetuimmista transsukupuolisiin kohdistetuista viharikoksista Yhdysvalloissa on Brandon Teenan joukkoraiskaus ja murha, Nebraskassa Yhdysvalloissa 1993. Katsoin heinäkuun 2021 lopulla, vuonna 1998 valmistuneen dokumentin The Brandon Teena Story, joka käsittelee Brandon Teenan kohtaamaa brutaalia fyysistä, seksuaalista ja psyykkistä väkivaltaa. Brandon Teenaan kohdistetut väkivaltarikokset nousivat maailmanlaajuiseen tietoisuuteen viimeistään vuonna 1999, kun Teenan viimeisestä vuodesta ja raa’asta murhasta konservatiivisessa, valkoisten asuttamassa, Yhdysvaltojen keskilännen kaupungissa, Falls Cityssä Nebraskassa, kertova elokuva Boys Don’t Cry sai ensi-iltansa. Elokuva sai paljon näkyvyyttä, erityisesti sen jälkeen, kun Hilary Swank voitti roolisuorituksestaan Brandon Teenan roolissa Oscar-palkinnon.
The Brandon Teena Story on dokumenttina järkyttävä, jonka vuoksi koin paineen omaisesti, että minun täytyy kommentoida sitä. Minulla ei ollut voimavaroja käsitellä dokumenttia, vaikka se jätti voimakkaan muistijäljen. Suhtauduin The Brandon Teena Storyiin torjuvasti, koska se koostuu haastatteluista, jotka ovat täynnä trasfobiaa. Kyseenalaista dokumentissa on myös eettisyys sen osalta, ettei haastateltavia ole haastettu ihmisoikeuksien vastaisesta retoriikasta. Dokumentti esittelee todistusaineistoa Brandon Teenaan kohdistetusta seksuaalisesta, fyysisestä ja psyykkisestä väkivallasta. Se tarjoaa tutkimusainestoa häneen kohdistetusta transfobiasta, mutta dokumenttina tuntuu epäonnistuvan siltä osin, ettei se kyseenalaista, eikä haasta haastateltavien näkemyksiä.
Dokumentti muistuttaa enemmän Brandon Teenaan kohdistettujen viharikosten tutkintamateriaalien datan esittelyä, kuin popularisoitua, informatiivista dokumentointia. Tämä tekee dokumentista poikkeuksellisen raa’an. Brandon Teenan joukkoraiskausta ”tutkineen” seriffi Lauxin harjoittamaa henkistä väkivaltaa ja transfobiaa Brandon Teenaa kohtaan ei haasteta. Vaan esitellään viharikokseen liittyvää alkuperäisainestoa, kuten Brandon Teenan joukkoraiskauksen kuulustelusta taltioitua äänitettä. Asetelma kuulustelussa on se, että seriffi Laux syyllistää Teenaa siitä, että hänet on raiskattu ja esittää Brandon Teenalle loukkaavia kysymyksiä hänen sukupuoli-identiteetistään. Kysymykset eivät millään tavalla liity joukkoraiskaukseen, josta Teena on kuultavana. Dokumentissa kuultava Brandon Teenan kuuleminen osoittautuu jatkoksi trasfobialle ja väkivallalle, jonka kohteeksi Teena joutui murhaajien John Lotterin ja Tom Nissenin toimesta. Vain väkivallan muoto on vaihtunut fyysisestä ja seksuaalisesta väkivallasta institutionaaliseen psyykkiseen väkivaltaan.
Vaikka huomioitaisiin millä tasolla yleinen tuntemus sukupuolen moninaisuudesta oli 1990-luvulla, on perusteltua väittää, että dokumentilla haastateltujen ihmisten retoriikkaa on sukupuolivähemmistöihin kohdistuvaa väkivaltaa. Vaikka The Brandon Teena Storyn pyrkisi katsomaan ysärin linssien läpi, siinä esiintyvää transfobiaa ja ihmisoikeusloukkauksia ei voi millään tavalla selitellä, tai perustella hyväksyttäväksi.
Brandon Teenan raiskausta ”tutkineen” seriffin retoriikka on väkivaltaista transfobiaa. Myös murhaajien Lotterin ja Nissenin annetaan dokumentissa kertoa rikoksista uhria pilkaten ja itsensä uhriuttaen. Haastateltavat eivät tunnusta sukupuolen moninaisuutta, vaan sukupuoli nähdään kaksinapaisena ja binäärisenä. Brandon Teenan kokemaa ristiriitaa sukupuoli-identiteetin ja biologisen sukupuolen välillä ei tunnisteta, ja jos tunnistetaan, sitä ei haluta tunnustaa.
Seriffi Lauxin kuulustellessa Brandon Teenaa hän puhuttelee Teenaa naisena ja kyseenalaistaa Teenan kertomuksen raiskauksesta, koska Brandon Teena identifioitui mieheksi. Sheriffi puhutteli Teenaa alentavalla tavalla, nöyryyttämällä ja pilkkaamalla häntä. Kuulustelussa Brandon Teena joutuu todistelemaan seriffille, että raiskaukset sattuivat häntä. Kyse oli institutionaalisesta transfobiasta, joka vei Brandon Teenan hengen.
Seriffi Laux: And what did you have in your underpants? Do you run around a sock in your pants once in a while to make you look like a boy?
Seriffi Laux: So after he pulled your pants down and seen you were a girl, what did he do?
Seriffi Laux: I can’t believe that if he pulled your pants down and you’re a female that he didn’t stick his hands in you or his finger in you.
Brandon Teena: Well, he didn’t.
Seriffi Laux: I can’t believe he didn’t.
Seriffi Laux: Why do you run around with girls instead of guys, being as you’re a girl yourself?
Seriffi Laux: Why do you make girls think you’re a guy? You go around kissing other girls?
Brandon Teena: What does this have to do with what happened last night?
Seriffi Laux: Now do you want to answer that question for me or not?
Brandon Teena: I don’t see why I have to.
Brandon Teenan todistuksen jälkeen kului monta päivää ennen kuin seriffi Laux kuulusteli Lotteria ja Nisseniä raa’asta joukkoraiskauksesta. Vaikka kattavat todisteet heidän syyllisyydestään olivat saatavilla. Kun Lotter ja Nissen kiistivät kuulusteluissa joukkoraiskanneensa Brandon Teenan jouluaattona 1993, heidät päästettiin kotiin. Pidätyksiä ei tehty, koska seriffin mukaan hän halusi ”tutkia” rikosta pidemmälle, ennen kuin pidättäisi tekijät.
Estääkseen Brandon Teenaa todistamasta oikeudessa heitä vastaan, Lotter ja Nissen teloittivat Brandon Teenan, Philip DeVinen ja Lisa Lambertin Humboldtin maatalossa Nebraskassa, uutena vuotena 1993. Tämän viharikoksen osalta on aina ollut selvää, että virkavalta oli osavastuussa Brandon Teenan murhasta. Brandon Teenan joukkoraiskauksen ja murhan jälkeen seriffi Laux siirtyi kuitenkin poliittiselle uralle.
Seriffi Lauxin mukaan oli selvää, että Brandon Teenan kertomus joukkoraiskauksesta tuli kyseenalaistaa ja julkinen mielipide oli häntä vastaan, koska seriffin mukaan Brandon Teena oli esittänyt olevansa mies ja oli aiemmin ollut kuulusteltavana shekkien väärentämisestä. Dokumentilla kuullaan Brandon Teenan oma yksityiskohtainen kuvaus joukkoraiskauksesta, jonka kohteeksi hän joutui. Myös haastateltavat kuvaavat Brandon Teenaan kohdistettua seksuaalista väkivaltaa.
Siitä herää kysymys: Onko Brandon Teenaan kohdistetun seksuaalisen väkivallan yksityiskohtainen kuvaaminen dokumentilla tarpeellista? Tultaessa todistusaineistoon väkivallasta, se on tärkeää materiaalia, mutta on myös olemassa vaara, että dokumentti tarjoaa mahdollisuuden mässäillä Brandon Teenaan kohdistetulla väkivallalla ja trasfobialla. Pidän kyseenalaisena myös sitä, että toisesta murhaajasta John Lotterista näytetään lapsuuden kuvia dokumentissa, joka käsittelee Brandon Teenan joukkoraiskausta ja murhaa. Brandon Teenan raiskanneen ja teloittaneen miehen lapsuuden kuvan esitteleminen jättää vaikutelman, että murhaajaa pyritään inhimillistämään dokumentin loppupuolella, jossa käsitellään murhaajien mielentilaa ja saamia tuomioita.
Murhaajille annetaan dokumentilla mahdollisuus puolustella ja kuvata yksityiskohtaisesti Brandon Teenaan kohdistamaansa seksuaalista väkivaltaa. Lotteria ei haasteta dokumentilla, edes siinä vaiheessa, kun Lotter kuvaa harrastaneensa suostumuksellista seksiä Brandon Teenan kanssa. Siitä huolimatta, vaikka dokumentti on kuvattu sen jälkeen, kun Lotter ja Nissen oli tuomittu Teenan murhasta. Murhaajat kuvaavat haastatteluissaan huvittuneena, miten he raiskasivat Brandon Teenan, eivätkä osoita katumusta. Nissenin kuvataan retostelleen vankilassa, että hän murhaisi Brandon Teenan uudelleen, jos hänellä olisi siihen mahdollisuus.
Dokumentilla haastateltavien asenteet nostavat esiin sen, miten transsukupuolisia kohdeltiin 1990-luvulla. Esimerkiksi Brandon Teenan tyttöystävän Lana Tisdelin äiti, Linda Guitierres kuvaa dokumentilla, että vaati Brandon Teenaa todistamaan hänelle sukupuolensa, vaatimalla Teenaa paljastamaan sukupuolielimensä. Hän myös myöntää asettuneensa Brandon Teenan raiskanneiden Lotterin ja Nissenin taakse, kehottaessaan heitä peittelemään jälkensä joukkoraiskauksesta. Edelleen vuosia Teenan murhan jälkeen Guitierres puolustaa trasfobisia näkemyksiään dokumentilla, yrittäen leimata Brandon Teenan aidsia sairastavaksi ihmiseksi. Tämä ilmentää myös sitä, miten yleisesti 1990-luvulla aidsia sairautena, käytettiin keppihevosena transfobialle ja homofobialle. Käytännössä kyse oli aidsia sairastaviin ihmisiin, transsukupuolisiin ja homoseksuaaleihin kohdistuvasta syrjinnästä ja väkivallasta.
The Brandon Teena Storyssa inhimilliset äänet koostuvat pääosin transsukupuolisten mielenosoittajien haastatteluista. Murhaoikeudenkäynnissä paikalla olleet mielenosoittajat toivat esiin kriittisen ja tuomitsevan näkökulman Brandon Teenan kohtaamaan trasfobiaan. Mielenosoittajat ovat ainoita, jotka dokumentilla selkeästi tuomitsevat Brandon Teenan joukkoraiskauksen ja murhan. Dokumentin lopussa kuullaan myös asianajajan Jim Elworthin argumentteja murhaoikeudenkäynnistä, jossa hän tuo esiin, että Brandon Teenan murha oli laskelmoitu teloitus.
Brandon Teenan syntymästä tulee joulukuussa kuluneeksi 50 vuotta.